sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. adventin ja ihan vaan sunnuntain kunniaksi

Eilen piipahdimme siipan kanssa joulumielen kohottamiseksi kauppahallissa joulun avauksessa. Torttukahvit maistuivat ihanalta, yllättävän makoisalta myös pukin jakamat Fazerin siniset konvehdit. En ole ennen tätä viikkoa juuri joulua tunnelmoinut, mutta nyt joulumieli löysi tiensä minunkin luokseni. Luntahan toki olisi mukava saada, mutta jospa Oulukin saisi lumihunnun lähipäivien aikana.

Kauppahallista Haanpään Jussin kalatiskistä nappasimme mukaan nieriäfileetä ensimmäisen adventin illallista varten. Nieriä on suosikkikalojani, kuten olen saattanut joskus tulla maininneeksi. Mukavan rasvainen ja maukas, lohikalan parhaat ominaisuudet napakassa paketissa kalan olemmatta kuitenkaan liian vahvan "lohista". Simppeli kypsennys uunissa, rinnalle mehevää risottoa ja salaattia jouluisin mauin - kynttilät ja Jouluradio viimeistelivät tunnelman.



Simppeli nieriä uunissa

2 nieriäfileetä
suolaa
valkopippuria
1/2 (pienen) sitruunan mehu ja kuori raasteena
1/2 ruukkua lehtipersiljaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nypi nieriästä ruodot, mausta sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Ripottele pinnalle sitruunankuoriraaste ja hienonnettu lehtipersilja. Paista 10-15 minuuttia uunissa.


Herkkusienirisotto

2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
200 g herkkusieniä
9 dl kasvilientä (mielellään fondista tai itse keiteltyä)
1 kevätsipuli varsineen
1/2-1 dl parmesaaniraastetta
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 rkl sitruunamehua
mustapippuria

Hienonna valkosipulinkynnet ja siivuta sienet. Kuumenna öljy ja kuullota sipuli ja sienet. Lisää riisi ja jatka kuullottelua, kunnes riisi on kuultavaa. Kaada sekaan sitten kasvisliemi osissa riisiin imeyttäen. Loppuvaiheessa lisää hienonnettu sipuli ja aivan lopuksi juustoraaste, tuorejuusto, sitruunamehu ja pippuri.



Aura-persimonisalaatti

salaattisekoitusta
kurkkua
persimonia
Aura-juustoa
valkoista balsamicosiirappia
pähkinäöljyä (saksan- sellaista tällä kertaa)
paahdettuja hasselpähkinöitä

Siivuta kurkku ja puolita viipaleet, tee samoin kuoritulle persimonille. Asettele siivut ja Aura-juuston palasia salaattipedille. Viimeistele balsamicosiirapilla, pähkinäöljyllä ja paahdetuilla pähkinöillä.

Ei kommentteja: